MENTALISTI NOORA KARMA
”Ilta täyttyy taikamaisista hetkistä kun suomen tunnetuin ja palkituin naismaagikko ja mentalisti Noora Karma ottaa lavan haltuun! Luvassa on maailmanluokan viihdettä parhaimmillaan, illuusiota, mystiikkaa, mentalismia, hypnoosia, unohtamatta naurua, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Maagisen interaktiivinen ja ikimuistoisten ilta, josta yleisö puhuu vielä pitkään!"
Taikuri Noora Karma on kansainvälisesti tunnettu ja palkittu naismaagikko ja mentalisti. Jo 20 vuotta kulttuurin moniosaajana toiminut viihdetaiteilija palasi aikoinaan Suomeen ensin ulkomailla luodun uran jälkeen ja nousikin pian kansan tuntemaksi viihdyttäjäksi oman ”Mentalisti” TV-shown kautta.
Lukuisat esiintymiset TV-kanavilla ja radio-ohjelmissa sekä laaja lehdistön ja sosiaalisen median kiinnostus ovat tehneet hänestä halutun esiintyjän. Vuosien varrella Noora on palkittu mm. pohjoismaiden lavataikuus- mestaruudella sekä useamman kerran Taikapiirin vuoden taikuripalkinnoilla.
Noora on kohauttanut tempauksillaan koko Suomen kansaa jo vuosien ajan ja tehnyt taikuudesta muodikkaan ilmiön. Mieleenpainuvimmat hetket ovat olleet mm. Arto Nybergin ohjelmassa suoritettu uskomaton ennustus, Ilkka Kanervan hypnotisointi Itsenäisyyspäivän jatkoilla, jääkiekon SM- liiga kierroksen ja lottonumeroiden ennustaminen.
Noora onkin todellinen uranuurtaja taikuuden parissa, sillä tiedettävästi hän on ensimmäinen naistaikuri maailmassa, joka on luotsannut omaa nimeä kantavaa taikuri tv-sarjaa.
Noora keikkailee ahkerasti, esiintyy taikashownsa kanssa, tuottaa elämyksellisiä teatteri produktioita, sekä kouluttaa ja luennoi yritystapahtumissa, lisäksi hän on ”Talent Schoolin”, esiintyvien taiteiden koulun perustaja. v.2026 alussa hän valmistuu Kliiniseksi Hypnoterapeutiksi.
Työssään Noora yhdistelee vuosien aikana opittuja taitojaan ja taiteenmuotoja: Viihdyttävät esitykset ovat sekoitus teatteria, taikuutta, mentalismia, musiikkia, illuusiota, mielen magiaa & hypnoosia.

SHOW
Esityksissä on paljon kansainvälisiä vaikutteita. Show on sekoitus illuusiota, mystiikkaa, visuaalista taikuutta, mentalismia, hypnoosia, musiikkia, hersyvää komediaa ja muuta mieltä mullistavaa. Interaktiiviset ohjelmanumerot osallistuttavat yleisöä aktiivisesti ja esitykset ovatkin saaneet suuren suosion tilaisuudessa kuin tilaisuudessa ns. “Icebreakerinä”.
Esiintymiskielinä toimivat suomi ja englanti.
Kaikki esitykset räätälöidään aina täydellisen sopivaksi jokaiseen tilaisuuteen,
olipa kyseessä yksityis- tai yritystilaisuus, lavashow tai stand-up show, teatteri, messut, avajaiset, lanseeraukset, harjannostajaiset, häät, syntymäpäivät, kick-off tai muu juhla.
Yleisö pääsee nauttimaan Nooran taikuudesta ja eläytymään hänen esiintymiseensä ja taikuuteen täysinrinnoin. Viihtyvyys on taattu, sillä kyseessä on maailmanluokan viihdettä parhaimmillaan! Ei sen vähempää eikä yhtään sen enempää.
SHOW & JUONTOPAKETIT
Varaa Noora juontajaksi tapahtumaanne! Ammattitaitoinen & supliikki ”illan host” pitää tapahtumassa huolen koko illan juhlan kulusta. Juontojen lomaan voidaan lisätä ripaus taikuutta ja räätälöidä juhlavan maaginen show joka sopii illan teemaan täydellisesti. Varaamalla tilaisuuteenne molemmat juonnon ja shown asiakas saa edullisempaan yhteishintaan molemmat palvelut.
KAUHUKARTANO & MIELISAIRAALA
”Interaktiivinen & karmaiseva show aikuisempaan makuun; Pimenevä ilta lupaa kauhun hetkiä & yliluonnollisia ilmiöitä! Synkillä käytävillä voi tapahtua mitä vain ja kuka vain voi olla olla nurkan takan! Tätä ei suositella kenellekään”…
”Mielisairaala herää eloon! Interaktiivinen teatteri elämys vie sinut syvälle sairaalan historiaan ja hulluuden partaalle; Ihmiskokeita, hypnoosia, fobioita, ajatustenluentaa, arvaamattomia tilanteite, räiskyvän ronskilla huumorilla maustettuna”.
Esityksiä jo vuodesta 2016; Kauhukartano, Kauhukylä/ Powerpark, Kauhulinna/ Vanajanlinna, Röykän & Nikkilän mielisairaalat jne.
TAIKURIKOULU
Hyppää mukaan taikuuden lumoavaan maailmaan & tehdään teidän jengistä se kaikista maagisin!
Tervetuloa opettelemaan taikuutta, interaktiivista ja hauskaa tekemistä koko porukalle! Taikurikoulu sopii ohjelmanumeroksi pikkujouluihin, Tyhy- päiville tai virkistyshetkeksi seminaaripäivään. Vain taivas on rajana!
Mentalisti Noora Karman opastuksella pääset kurkkaamaan sisälle taikureiden suurimpiin salaisuuksiin ja oppimaan huikean hauskoja ja helposti toteutettuja temppuja, joilla lumoat ja yllätät kaikki perheenjäsenet ja ystävät!
TARJOUSPYYNTÖ / CONTACT FORM
YHTEYSTIEDOT / CONTACT
TUOTTEET
Hokkus pokkus -puuhakortit
HOKKUS POKKUS… ja osaat lukea ajatuksia! Tässä mentalisti Noora Karman kirjoittamissa taikatemppukorteissa on helpot, kuvitetut ohjeet 33 mitä hämmästyttävämpään taikatemppuun:
Opit ennustamaan toisten tekemisiä, liikuttamaan esineitä ajatuksen voimalla ja arvaamaan oikean vastauksen vaikkapa silmät sidottuina.
Taikapakka
Simsalabim, abrakadabra, hokkus pokkus… Yllätä ystäväsi mitä erilaisimmilla taikatempuilla.
Lue ajatuksia, leijuta seteleitä, liikuta ja kadota esineitä ajatuksen voimalla.
Uppoudu taikuuden lumoon ja esiintymistaitosi karttuu huomaamattasi.
Ikäsuositus 6-12 vuotta.
Aikoja taikoja
Sukella taikuuden mystiseen maailmaan Pynnösen ja kumppaneiden kanssa.
Pidättele henkeäsi jännityksestä, kun shamaani lietsoo sairastuneen parannusloitsun muinaisessa Suomessa, maagi leikittelee elämällä ja kuolemalla faaraoiden Egyptissä ja fakiiri kiipeää köyttä pitkin taivaaseen ammoisessa Intiassa.
Tarinan edetessä opit loihtimaan taikaesineen kananmunaan, taikomaan tuhkasta salaisia viestejä, lukemaan ajatuksia sekä monia muita toinen toistaan ällistyttävämpiä temppuja.
Taikuritaituri
Taikatimantin metsästyksessä logiikka ja nokkeluus karttuvat.
Tarina etenee, kun oivallat magiikan salat ja numeroiden mysteerit.
Ylitä itsesi ja yllätä ystäväsi hämmästyttävillä taikatempuilla. Taitava taikurikokelas voittaa timantin herruuden.
